Vuoden 2021 apuraha eläinystävällisten vasta-aineiden tutkimukselle

Juliana von Wendtin säätiö perustettiin 50 vuotta sitten edistämään eläinkokeita korvaavien tutkimusmenetelmien kehitystä ja käyttöä ihmisten ja eläinten yhteiseksi hyväksi. Säätiö on myöntänyt juhla-apurahan solubiologian tohtori Hanna Vuorenpäälle eläinystävällisten vasta-aineiden tutkimukseen ja niiden valmistusmenetelmän tunnettavuuden lisäämiseen. Eläinystävällisen valmistustekniikan kehittäjä palkittiin Nobelin palkinnolla vuonna 2018.

Hanna Vuorenpää

Maailman vasta-ainemarkkinoiden arvo oli 109 miljardia euroa vuonna 2020. Yksistään Euroopassa käytettiin jo ennen koronapandemian alkua miljoona elävää eläintä vuosittain vasta-aineiden tuotannossa. Koronavirustutkimus moninkertaistaa vasta-aineiden tarpeen. Eläinten käyttö ei kuitenkaan ole välttämätöntä tai tieteellisesti perusteltua: vaihtoehtoisilla menetelmillä valmistetut vasta-aineet ovat eläinperäisiä tarkempia ja luotettavampia. EU ohjaa jäsenvaltioita siirtymään ilman eläimiä tuotettaviin vasta-aineisiin.

Vasta-aineita tarvitaan sairauksien diagnostiikan ja hoidon lisäksi perustutkimuksessa. Vuorenpää työskentelee Tampereen yliopiston huippuyksikössä, joka kehittää edistynyttä monikudosmallia lääketieteelliseen tutkimukseen. Apurahalla toteutettava tutkimus mahdollistaa eläinystävällisten vasta-aineiden käyttöönoton tutkimuskeskuksessa. Tulokset julkaistaan myös maailmnlaajuisesti kaikkien tutkijoiden vapaasti saataville. Apuraha oli suuruudeltaan 14 000 euroa.