Module Border
 
© JvWS 2004
jvws@jvws.org
 

Vuoden 2010 pohjoismainen tutkimuspalkinto


Vuoden 2010 pohjoismainen tutkimuspalkinto eläinkokeiden vaihtoehdoille myönnettiin tanskalaiselle professorille Johnny T. Ottesenille, jonka erityisalana on ihmiskehon elintoimintojen matemaattinen mallinnus. Palkinnonsaaja työskentelee Roskilden yliopistossa Tanskassa.

Ottesen palkittiin ansioistaan virtuaalisen ihmiselimistön mallinnuksessa, jota hän on tutkimustyössään edistänyt erityisesti sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnan osalta. Mekaanisia, fysikaalisia ja biokemiallisia prosesseja mallintamalla on mahdollista saada uutta tietoa esimerkiksi sydäntautien, kohonneen verenpaineen, diabeteksen ja stressin oireista ja hoitomuodoista. Ottesenin tutkimustulosten avulla voidaan tulevaisuudessa todennäköisesti korvata koe-eläinten käyttöä esimerkiksi lääkkeiden kehitystyössä ja myrkyllisyyskokeissa.

Vielä tällä hetkellä ihmisten sairauksien tutkiminen pohjautuu voimakkaasti koe-eläinten käyttöön, mutta uusia tutkimusmenetelmiä kehittämällä voidaan koe-eläinten käyttöä vähentää tulevaisuudessa merkittävästi. Matemaattinen mallinnus on kansainvälisesti kasvava tutkimusala, jolla on paljon annettavaa lääketieteelle ja eläinkokeiden vaihtoehtomenetelmien lisäämiselle.

   Login