Module Border
 
© JvWS 2004
jvws@jvws.org
 
Mihin eläimiä käytetään?

Eläimiä käytetään Suomessa eniten biologiseen perustutkimukseen, eli esimerkiksi erilaisten fysiologisten toimintojen tutkimiseen ja geenien kartoitukseen. Eläimiä käytetään ihmisten sairauksien tutkimiseen. Koe-eläimillä tutkitaan muun muassa psyykkisiä sairauksia, sydän- ja verisuonitauteja sekä syöpää. Maassamme ainoastaan pieni osa koe-eläimistä päätyy erilaisiin turvallisuustesteihin, esimerkiksi aineiden myrkyllisyystutkimuksiin. Opetukseen ja koulutukseen kuluu noin prosentti maamme koe-eläimistä. Yliopistot ja korkeakoulut ovat suurimpia koe-eläinten käyttäjätahoja. Lisäksi eläinkokeita suoritetaan muun muassa lääkefirmojen laboratorioissa.

Muualla maailmalla eläimiä käytetään myös esimerkiksi kosmetiikan turvallisuuden testaukseen. Tulevaisuudessa on vaarana, että eläinkokeiden määrä lisääntyy, bioteknologian ja geenitekniikan kehittyessä.
 
Maamme hallitusohjelmassa linjataan suomalaisia tavoitteita eläinkokeiden suhteen: Koe-eläintoiminnassa pyritään uuden lain tavoitteiden mukaisesti kokeiden mahdollisimman pieneen määrään ja kokeiden korvaamiseen muilla menetelmillä. Valitettavasti kokeisiin käytettyjen eläinten määrissä ei kuitenkaan näy vähentymisen merkkejä.
 
Tietoa koe-eläinten käytöstä ja määristä löytyy maa- ja metsätalousministeriön sivuilta sekä eläinkoelautakunnan sivuilta.
 


   Login